• info[at]asiathemes[dot]com
  • (2)245 23 68

Maaseudun tulevaisuus ystävää etsimässä seuralaispalvelu miehille

Leisha Mcaleer   / 07/01/2018

maaseudun tulevaisuus ystävää etsimässä seuralaispalvelu miehille

Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, joulukuuta 19, 2 kommenttia: Daylight tarjoaa - ja paljon muuta It-firmasta saneerattu Ritva Koivisto kääntää potkut voitokseen, muuttaa nimensä Rebeccaksi ja perustaa seuralaispalvelu Daylightin aikuisille naisille. Kuntosaliltaan hän poimii miesgalleriaansa raamikkaan personal trainer Sampo Nygrenin.

Samposta tulee Sebastian, ja jo ensimmäisellä seuralaiskeikallaan hän oivaltaa, että toimenkuvaa laajentamalla voisi lyödä kunnolla rahoiksi ja päästä peliveloista. Nuori mies on innoissaan, mutta mitä uudesta työstä ajattelee esimerkiksi mustasukkainen ex-tyttöystävä Peppi tai uskollinen aisapari ja paras kaveri Henri?

Ennen pitkää poliisi saa selvitettäväkseen kuolemantapauksen, jonka syyt saattavat olla paljon syvemmällä kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää. Lokakuinen Helsinki elää ja hengittää tarinassa vuoroin ruskaisen aurinkoisena, vuoroin vuosikymmenen rankkasateen piiskaamana - ja Anna Laine mäyräkoirineen vilahtelee jossain liepeillä Kirjasta sain mahtavan seuralaisen ainakin yhdeksi illaksi, se oli kerta kaikkiaan pakko lukea kerralla loppuun asti.

Näissä Pakksen teoksissa se, kuka murhan teki, ei todellakaan ole pääasia. Teksti on nautinnollista luettavaa, kerronta värikästä ja herkullisen elävää. Tällä kertaa tarina johdattaa lukijan yksinäisten ihmisten maailmaan. Kukin henkilö selviytyy tragedioistaan enemmän tai vähemmän terveellä tyylillä. Suositeltavaa luettavaa vaikkapa joululoman piristeeksi.

Lähettänyt Annika klo tiistaina, joulukuuta 14, Ei kommentteja: Masennukseen on monia syitä. Tämä kirja ei kerro niistä. Tämä kirja kertoo, millaista on sairastaa masennusta. Mitä masennus tekee ihmiselle. Miltä tuntuu, kun ahdistuskohtaus iskee. Miten säilyä ehjänä, kun mieli on hajoamassa. Runot liikuttivat, mutta minulle oli yllätys, millaisen vaikutuksen kirjan kuvat tekivät. En voi sanoa kuvataidetta oikein ymmärtäväni, sanat tulevat enemmän kohti.

Tämän teoksen kuvat kuitenkin suorastaan räjäyttivät jonkinlaiset tunnelukot, enkä millään malttaisi kirjaa palauttaa, koska tahdon palata kuviin uudelleen ja uudelleen. Kiitos SusuPetal rohkeudestasi tämä mahtava teos julkaista! Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, joulukuuta 12, 2 kommenttia: Pienessä, kepeässä joulutarinassa Annika Bengtzon selvittää kotikylässään tapahtunutta halkovarkautta Annika Bengtzon on tullut isoäitinsä luokse Södermanlandiin joulunviettoon.

Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, joulukuuta 12, Ei kommentteja: Leena Lehtolainen; Minne tytöt kadonneet. Uusin Maria Kallio -dekkari on mukaansa tempaava kuvaus tämän ajan monikulttuurisesta Suomesta ja perinteidentörmäyksestä. Se on matka arkeen, jota määrittävät vanhat uskomukset ja ihmismieleen juurtuneet tapakäsitykset. Kuka on oikeassa tilanteessa, jossa on kaksi totuutta? Palattuaan kotimaahan Maria aloittaa työt epätyypillisten rikosten solussa ja saa selvitettäväkseen kolmen muslimitytön katoamistapaukset.

Tytöt ovat käyneet samassa Tyttökerhossa kuin Marian tytär Iida. Sitten hangesta löytyy neljäs muslimityttö, kuristettuna. Onko tapauksilla tekemistä toistensa kanssa? Vai onko tyttöjen perheillä jotain tekemistä katoamisten kanssa? Ja jonotuslistalla päädyin suunnilleen sadannelle sijalle.

Viimein tämän teoksen kotiini sain ja odotuksen olivat tietysti korkeat. Valitettavasti jouduin romaaniin hiukan pettymään. Ei niin, että tarina olisi ollut huono. En vain voinut olla vertaamatta teosta Snellmannin Parvekejumaliin , joka tekivät minuun henk. Minne tytöt kadonneet edustaa toki täysin toista kirjallisuuden lajia, vaikka samoissa teemoissa liikutaankin. Tässä henkilöhahmot jäävät auttamatta Maria Kalliota lukuunottamatta etäisiksi.

Nyt kun miinuksista päästiin, siirrytäänpä sitten plussan puolelle. Tarina on intensiivisesti ajatuksia herättävä. Se ei anna mustavalkoisia totuuksia ja lukija on välillä hämmentynyt siitä kenen puolella olisi. Rasismiin otetaan kantaa lujalla kädellä. Teos on toki viihdyttävä, kuten muutkin Kallio -sarjan kirjat, mutta se on myös paljon muuta! Erica käy läpi edesmenneen äitinsä jäämistöä ja löytää vanhan natsien kunniamerkin. Miksi äidillä oli sellainen?

Mitalin alkuperän selvittämiseksi hän vierailee seudun sotatuntijan, eläkkeellä olevan historianopettajan luona. Kahden päivän päästä mies on kuollut. Onko hänen käynnillään jotain tekemistä murhan kanssa? Kun Erica vielä saa selville, että äiti tunsi murhatun miehen toisen maailmansodan aikana, hän ei voi olla sekaantumatta rikostutkintaan.

Myös isyyslomansa aloittanut Patrik vedetään mukaan tutkimuksiin. Kuka on valmis tappamaan pitääkseen menneet salassa? Camilla Läckberg vie jälleen lukijansa idylliseen mutta synkkien rikosten Fjällbackaan Ruotsin länsirannikolle. Tällä kertaa pintaan nuosevat Erica Falckin oman lapsuudenperheen kipeät ja tarkoin varjellut salaisuudet. Läckberg kutoo taiturimaisesti nykytarinan riipaisevaan kertomukseen nuorten elämästä luvun Ruotsissa. Kirjailija jatkaa hyväksi valitsemallaan linjalla, johon kuuluu kaikkien kirjan henkilöhahmojen ajatusten valotus pienissä osissa.

Olen muistaakseni ennenkin todennut, että kirja koostuu pienistä paloista ja selkeä kuva muodostuu, kun "palapeli" on saatu valmiiksi viimeistä sivua myöten. Tässä juoni liikkuu toisen maailmansodan karussa todellisuudessa, ja nykyajassa selvitellään miksi kuusikymmentä vuotta vanhat asiat nousevat uudelleen pintaan.

Synkistä aiheista huolimatta teoksen huumoripitoisuus ja nokkeluus ilahduttaa lukijaa. Romaani antaa myös kattavan vastauksen siihen, mistä Erican edesmenneen äidin kyvyttömyys rakastaa lapsiaan johtui. Vaikka loppuratkaisun pystyi aavistelemaan, siihen sisältyy silti herkullisia yllätyksiä. Lähettänyt Annika klo maanantaina, joulukuuta 06, Ei kommentteja: Annika Bengtzon palaa äityislomalta ja joutuu selvittämään televisiotähti Michelle Carlssonin murhaa keskellä oman elämänsä kriisiä ja lehdentoimituksen valtataistelua.

Michellen taustalta löytyy kaikkea muuta kuin onnea ja menestystä. Hän on joutunut maksamaan kuuluisuudestaan hirveän hinnan. Viime päivät ovat vierähtäneet lapsen kanssa sairaalassa, mutta pikku potilas pääsi tänään kotiin - helpotus! Olen lukenut muut Marklundin suomennetut kirjat, tämä oli jäänyt lukulistalle roikkumaan häntäpäähän. Kuuluisuuden kirouksista on kirjoitettu niin paljon ja itseäni aihe ei juuri kiinnosta, mutta kun nyt kyse on kuitenkin Bengtzonin tutkimuksista, niin olihan tämäkin luettava.

Annika on mielenkiintoinen persoona, herkkä ja melankolinen, mutta työssään fiksun napakka. Hänellä tuntuu menevän tasaisen huonosti. Tämä kirja sijoittuu tapahtumiltaan Paratiisin ja Uutispommin väliin. Annikan avioliitto rakoilee jo tässä vaiheessa ja työpaikan ihmissuhdekiemurat tuottavat töitä.

Täytyy myöntää, että minusta kirja oli juonen puolesta monin paikoin puuduttavan tylsää luettavaa. Ennakkoaavistukset pitivät siis paikkaansa. Ja tällä hetkellä "työn alla" oleva kirja tuntuu Prime Timeen verrattuna nautinnolta. Varaukseen meni, mukinoista huolimatta!

Lähettänyt Annika klo perjantaina, joulukuuta 03, Ei kommentteja: Aina on joku, joka tuntee pimeiden iltojen salaisuudet.

Mikael Niemistö on nelikymppinen juristi, jolla on kaikki hyvin: Isän ja Rasmuksen välit eivät ole yhtä hyvät, isä kiusaantuu nähdessään pikkuvanhan pullean poikansa istuvan tietokoneen ääressä eikä loistavan jalkapallokentällä. Mutta Rasmus näkee ja tietää enemmän kuin muut, silloinkin kun herkkukaupan omistaja Virpi Saari ilmestyy isän elämään. Taksien valot pyyhkivät syksyisen kaupungin katuja, paksujen seinien ja suljettujen ovien takana paljastuu menneisyydestä asioita, jotka jotkut haluaisivat kiihkeästi unohtaa.

Yksinäinen pieni poika tekee aikuisten maailmasta omia päätelmiään Ajan puutteen takia olen päätynyt lukemaan vanhoja, hyväksi havaittuja kirjailijoita sen sijaan, että laajemmin etsisin uusia tuttavuuksia. Tämä kirja edustaa tyypillistä Pakkasen romaania.

Teos on lyhyt, ytimekäs ja niin koukuttava, että sen olisi mielellään kerralla ahmaissut Kirjailijan kirjoissa minua kiehtoo se, kuinka kirjailija onnistuu taikomaan tavalliseen arkeen pilkku hiljaa tihenevän uhan tunnun. Tässä tarinassa nuori poika joutuu tilanteeseen, joka ravisuttaa hänen elämäänsä surullisella tavalla. Kertomus onkin äärettömän alakuloinen, eikä aikuisten vastuuttomuus voi olla aiheuttamatta pistoa omassakin omassatunnossa.

Kuinka usein sitä tulee toimittua vain omaksi parhaakseen lapsia ajattelematta. Toisaalta Pakkasen kirjoissa on myös selittämätöntä pilkettä, joka estää synkkyyteen vaipumasta. Lähettänyt Annika klo tiistaina, marraskuuta 23, 3 kommenttia: Julia Hamill tekee kotinsa puutarhassa karmaisevan löydön: Vauriot viittaavat kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan selvästi murhaan.

Tämä kalmankatkuinen liiketoiminta kuitenkin kalpenee verrattuna tapahtumaketjuun, joka käynnistyy yliopistosairaalan liepeillä. Pian Norris huomaa itse joutuneensa murhan pääepäillyksi En ole aiemmin tainnut häntä lukeakaan, joten uuden jännärikirjailijan löytäminen on minulle nannaa.

Kirjassa liikutaan niin nykyajassa, kuin luvullakin. Varsinkin synkeät vanhanajan näkymät ovat herkkua luettavaa, vaikka lukemisessa etanavauhtia eteninkin - olosuhteiden pakosta. Tarina pitää tiukasti imussaan eikä hengähdystaukoja lukijalle suo. Aika raflaavia kohtia kerronta sisältää, mutta varsinaista mässäilyä teos onnistuu välttämään. Kirjan naispäähenkilön rohkeutta hirvittävissä olosuhteissa voi vain ihailla.

Rohkeus ja periksiantamattomuus ovatkin ne jutut, jotka tästä mieleen jäivät. Olen aiemmin kuvitellut, että Gerritsenin kirjat ovat liian järkkyä luettavaa minulle. Tämän romaanin perusteella uskallan kuitenkin luvata lukevani lisää hänen teoksiaan.

Lähettänyt Annika klo perjantaina, marraskuuta 19, Ei kommentteja: Hilja Agnevik on viisikymppinen, naimaton ja lapseton. Hänen rauhallista elämäänsä varjostaa vain tyrannimainen sisko, joka on terrorisoinut sisarusparvea lapsuudesta saakka.

Hilja törmää vanhaan ystäväänsä Jennyyn. Lapsuuden rakkaimmasta leikkitoverista on tullut kuuluisa näyttelijä, jonka kopea käytös muuttaa Hiljan ihailun nopeasti katkeraksi vihaksi. Tutustuessaan Jennyn loistohuvilaan Hilja joutuu inhottavan tapauksen todistajaksi. Tapahtuu rikos, joka kietoutuu Hiljan elämään tiiviimmin kuin hän haluaisi uskoa.

Huvilan idylli kätkee varjoihinsa saalistajan, jonka olisi parasta pysyä piilossa. Tässä tarinassa lukija joutuu jälleen todistamaan kolmen lapsen traagista lapsuutta ja sen seurauksia. Isosiskon selviytymisstrategiat ovat vähintäänkin järkyttävät, hän kostaa omaa turvattomuuttaan kahdelle nuoremmalle sisarukselle.

Eikä päästä irti aikuisellakaan iällä. Hiljan alistumista on suorastaan raivostuttava seurata ja hänen toivoisi viimein itsenäistyvän. Veli Kristian pärjää tyylillään.

Lisäksi kirjassa kulkee sivujuonena erään pedofiilin puistauttava tarina. Vaikka kirja on karu, paljastettakoon, että loppu on kuitenkin onnellinen. Ja minä rakastan onnellisia loppuja. Lähettänyt Annika klo lauantaina, marraskuuta 13, Ei kommentteja: Camilla Läckberg sijoittaa Jääprinsessa-esikoisromaaninsa tapahtumat Ruotsin länsirannikolle talvenhyiseen pikkukaupunkiin, jossa jokainen tuntuu tietävän toisistaan kaiken. Murhenäytelmä syntyy idyllin hämärältä puolelta, suljetun yhteisön kaatuvien kulissien takaa.

Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat vieneet Ericaa ja Alexia eri suuntiin; toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta tuli menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi. Kuinka kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt, valovoimainen kaunotar olisi voinut tehdä näin rivon itsemurhan?

Kenties hänen elämässään oli sittenkin ollut jotakin pahasti pielessä. Erican vaistot vievät hänet keskelle salaisuuksien vyyhtiä. Tutussa ympäristössä kaikki onkin pian aivan vierasta ja outoa. Tulipa nyt luetuksi ihan ensimmäinen Ericasta kertova romaani ja luonnollisesti taustat tulivat sen myötä selkeämmiksi.

Mielestäni parasta Läckbergin teoksissa on rennon leppoisa tunnelma, sekä syväluotaava ihmiskuvaus. Kirjoissa ei veri lennä eikä lukijaa pitkästytetä vaikkapa monen sivun mittaisilla taka-ajoilla. Kuten takakansissa lukee, Camilla sekoittelee hienosti vanhaa ja uutta dekkarigenreä. Jääprinsessasta jäi päällimmäisenä mieleen parin päähenkilön surulliset kohtalot.

Kirja ei herättänyt suurempia tunteita mutta sitä oli ilo lukea. Lähettänyt Annika klo keskiviikkona, marraskuuta 10, 1 kommentti: Tavoistani poiketen kirjoitan blogiini elokuvaelämyksistä. Aikuisten leffat ovat yhtä pitkää pettymysten sarjaa olen kai kaiken oleellisen jo nähnyt , mutta viime aikoina olen täysin hurahtanut lasten elokuviin.

Sen sijaan, että laittaisin dvd: Näitä ainakin uskaltaisin suositella meille "vanhuksillekin" - Naapurini Totoro Hellyyttävä ja taianomainen pätkä, joka nostatti mammalle paikoin kyyneleet silmiin. Näin koulutat lohikäärmeesi Huikeaa räiskettä, mahtavia maisemia ja koskettava kertomus erilaisesta pojasta, joka ei muiden viikinkien malliin tahdokaan tappaa lohikäärmeitä, vaan ystävystyä niiden kanssa.

Itse ilkimys Käytiin tämä esikon kanssa katsomassa elokuvateatterissa 3D: Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, marraskuuta 07, Ei kommentteja: Etsivä Will Trent selvittää teinitytön kidnappausta ja murhaa Karin Slaughterin uusimmassa jännärissä.

Abigail Campano saapuu iltapäivän tennistunnilta kotiinsa Atlantan varakkaalle esikaupunkialueelle jakohtaa painajaismaisen näyn. Ikkuna on rikki, matossa on verisiä jalanjälkiä ja porrastasanteella makaa hänen tyttärensä, jonka ylle on kumartunut mies veitsi kädessään. Järkyttynyt äiti joutuu hirvittävään kamppailuun, joka muuttaa hänen elämänsä ikiajoiksi.

Kun paikallinen poliisi tekee tutkimuksissa kohtalokkaan virheen ja asettaa vaaraan toisenkin teinitytön, erikoisagentti Will Trent kutsutaan apuun. Hän saa parikseen etsivä Faith Mitchellin, joka tuntee epäluuloa Williä kohtaan ensihetkestä alkaen. Näiden kahden on kuitenkin löydettävä keino tulla toimeen, jotta koulumaailmaa varjostava inhottava rikosvyyhti saataisiin selvitettyä.

Pidin paljon hänen aiemmasta sarjastaan, ja tämä toinen Will Trent-dekkari näyttää uusia ulottuvuuksia kirjailijasta. Aiempien teosten rosoisuus on vaihtunut sujuvaan ja varman oloiseen tyyliin, josta huomaa kirjailijan kypsyyden. Shokeeraava on tämäkin tarina, mutta mielestäni kuitenkin perinteisemmällä tyylillä, kuin aiemmat helmet.

Ehkä kirja onvähän liiankin tyypillisiä kaavoja noudattava jännäri, mutta mitäpä tuosta, kun Slaughter tuo henkilöt esiin uskomattoman elävästi. Will Trentin edustama hyvyys tuo positiivista vaihtelua rikostutkinnan kovaan maailmaan. Pidin kympillä ja suosittelen sydämestä! Lähettänyt Annika klo tiistaina, marraskuuta 02, Ei kommentteja: Kirjailijasta sananen; hän on minulle täysin uusi tuttavuus, johon tosin olen lukemattomia kertoja törmännyt kirjaston palautettujen hyllyllä.

Mielenkiintoinen taitaja, jonka ilmaisu on niin laajaa kuin tarkkanäköistäkin. Tarina itsessään muodostuu vaihdellen Lauran ja Essin näkökulmien välillä. Mikään ei ole tässä kirjassa itsestään selvää, ja teoksen pääpaino onkin herätellä dramaattisia kysymyksiä siitä, mistä kaikessa lopulta on kyse.

Essi etsii itseään ja Laura yrittää epätoivoisesti pitää perhettään koossa. Miespäähenkilö ei saa tarinassa puheenvuoroa, joten hänen aatoksensa jäävät nekin arvailujen varaan.

Pidin kirjasta paikoin paljonkin, loppua kohden jostain syystä imu hiipui. Lähettänyt Annika klo torstaina, lokakuuta 28, Ei kommentteja: Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, lokakuuta 24, Ei kommentteja: Koleana syysiltana löytyy nainen narun jatkona kesämökiltään syrjäisen järven rannalta. Äidin parin vuoden takaisen kuoleman jälkeen naista oli vaivannut masennus, ja tapaus näyttää itsemurhalta.

Rikospoliisi Erlendur Sveinsson kuitenkin saa haltuunsa äänitteen, joka viittaa toiseenkin mahdollisuuteen. Hän alkaa tutkia tapausta omin päin. Samalla hän kaivelee kahta vanhaa katoamista - ja jälleen nousee pintaan myös Erlendurin oma lapsuudenkokemus, veljen menettäminen lumimyrskyssä. Hyytävä kylmyys on Islannin tämän vuoden Lasiavainehdokas ja sarjan kuudes suomennos.

Itselläni oli kirjan kanssa sellainen ongelma, että aina kun otin sen käsiini, alkoi uni painaa silmiä jo parin sivun jälkeen. Ehkä olin vain väsynyt, ehkä kirja oli pitkäveteinen. Aiemmin olen lukenut kirjailijalta melko hurjan tarinan perheväkivaltaan liittyen.

Plussaa kuitenkin ihastuttavasta miljööstä tahtoo Islantiin. Lähettänyt Annika klo keskiviikkona, lokakuuta 20, Ei kommentteja: Vuonna tapahtui Bodomjärvellä traaginen, koko Suomea kauhistuttanut kolmoismurha.

Neljä nuorta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, oli telttailemassa Bodomjärven niemenkärjessä. Nuoret viettivät iltaa ja kävivät puolenyön jälkeen nukkumaan.

Muutaman tunnin mittaisten unien jälkeen he kuitenkin heräsivät, jolloin pojat kävivät kalastamassa. Kalastusreissun jälkeen koko porukka kävi jälleen nukkumaan ja he nukkuivat onnellisen tietämättöminä kohti tulevaa murhakatastrofia, kaikki paitsi toinen pojista, joka jäi kuin ihmeen kaupalla henkiin.

Anja Snellmanin romaani Lyhytsiipiset rakentuu reilusti Bodomjärven tapahtumiin. Pohjana on koko ajan ajatus todellisesta tragediasta. Kirjoittaja on kenties kirjoittanut oman näkemyksensä tapahtuneesta tai kirjoittanut keksien yhden niistä lukuisista vaihtoehdoista, mitä on voinut tapahtua. Mitä on oikeasti tapahtunut vuoden helluntaiyönä ja kuka on se raaka murhaaja, joka pystyy moisiin tekoihin? Näihin kysymyksiin ei koskaan saatu vastauksia.

Snellmannin tyyli on runollista ja erittäin elämänmakuista. Hajut ja maut suorastaan ponnahtavat esiin kirjasta. Ihmisten kohtalot tulevat lukijaa kohti.

Vaikka kirja jännärihyllystä löytyykin, minusta teos on kaukana tavallisesta jännityskirjallisuudesta. Tämä on pohdiskelevaa ja tunnustelevaa kerrontaa siitä, mitä mahdollisesti tapahtui tai olisi voinut tapahtua.

Anja Snellman on Suomen parhaita kirjailijoita! Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, lokakuuta 17, 2 kommenttia: Novelleja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Tarinoita tältä planeetalta ja muualta. Kertomuksia ihmisistä ja muista. Olin jo hänet miltei unohtanut, kunnes Kirjavinkit kirkastivat taas kauniisti muistiani kiitos. Sieltä kävi ilmi, että SusuPetal on julkaissut erään kirjan, joka minulla varauksessa ja sitten mm. Novellit on aiemmin julkaistu Reginassa!!

Teoksen novellit on hienosti tiivistettyjä paketteja nuorista, joilla menee huonosti ja joiden elämään jollain tavalla ilmestyy rakkaus. SusuPetal kirjoittaa hyvin ja tunnelma on nostalginen, ainakin tällaisen kolmikymppisen "tädin" mielestä: Lähettänyt Annika klo perjantaina, lokakuuta 15, 1 kommentti: Anna on nuori, kirkasotsainen kirjallisuudenopiskelija, joka tekee gradua Aino Kallaksen eroottisista teemoista. Häntä ohjaa professori Kimmo Yövaara, jolla on silmää naiskauneudelle sekä taipumus ihastua yhtenään.

Heitä yhdistää rakkaus kirjallisuuteen sekä intohimoiseen keskusteluun ja analysointiin. Kimmolla on myös unelmien talo, viehkeä vaimo ja kaksi vallatonta poikaa, yhdessä rakennettu elämä. Kuitenkin tuo ihana Anna on saanut Kimmon oudon haltioitumisen valtaan.

Hän ehdottaa yhteisen romaanin kirjoittamista - aiheena tietysti rakkaus! Anna suostuu ja he alkavat kirjoittaa fiktiota, jota samaan aikaan elävät. Ketunmorsian on kujeileva rakkaustarina, sukellus kirjallisuudentutkimuksen kiehtovaan maailmaan ja kirjallisen luomisen ihmeeseen. Sen tarjoama kuva rakkaudesta ja erotiikasta on sievistelemätön mutta optimistinen. Ennen kaikkea kirja on vastustamattoman hauska, ja sen elämäniloa pirskahteleva kerronta hellii lukijaa.

Mietin, voiko aiheesta tosiaan kirjoittaa omaperäisesti, kuten väitetään vähän joka paikassa. No, kirja on omaperäinen ja traagisuudessaan myös hauska.

Kai tätä voisi luonnehtia itseironiseksi kasvutarinaksi. Hauskuudesta huolimatta inhosin teosta ensi sivuilta asti. Ensinnäkään en voi sietää pettäviä miehiä, toisekseen en osannut samaistua keneenkään henkilöhahmoista. Mies, jonka ajatusmaailma on täysin päin honkkelia ja moraali sijoiltaan nyrjähtänyt ei olisi ansainnut saamaansa kohtelua kolmelta naiselta, joiden välillä hän tasapainoili. Tosi tosi harvat rakkausromaanit tekevät minuun vaikutusta, yleensä niillä on tapana nostaa niskakarvat pystyyn.

Niin kävi tämänkin romaanin parissa. Lähettänyt Annika klo torstaina, lokakuuta 14, 2 kommenttia: Lähettänyt Annika klo maanantaina, lokakuuta 11, 1 kommentti: Ruotsin Dekkariakatemian vuoden parhaana palkitsema rikosromaani. Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, lokakuuta 10, Ei kommentteja: Lähettänyt Annika klo perjantaina, lokakuuta 08, Ei kommentteja: Pisamainen pikkutyttö katoaa täpötäydestä junasta keskellä kirkasta päivää. Mahdollisia silminnäkijöitä on junallinen, mutta kukaan ei tunnu huomanneen, milloin tyttö on hävinnyt.

Kaappaus vaikuttaa huoltajuuskiistalta, ja epäilyt kohdistuvat tytön isään. Samaan aikaan toisella puolella Ruotsia eräs nuori nainen piileskelee entistä elämänsä prinssiä. Hän tietää paremmin kuin hyvin, miksi tyttö on kadonnut. Poliisitutkintaa ryhtyy johtamaan maineikas komisario Alex Recht oikeana kätenään kärkäs ylikonstaapeli Peter Rydh.

Heille kullanarvoinen on analyytikko Fredrika Bergman, poliisiin töihin päätynyt lahjakas viulisti. Bergman joutuu tekemään hartiavoimin töitä, jotta tutkinta saadaan oikeille urille. Sitä ennen menetetään ihmishenki. Murhaajan, joka on häkellyttävän taitava. Murhaajan, joka ei tunne armoa. Nukketalo on nuoren Kristina Ohlssonin s. Ohlsson on Lähi-itään ja EU: Hän on kotoisin Kristianstadista mutta asuu nyttemmin Tukholmassa.

Ei muuta kuin varausta kirjastosta tekemään. Hiukan kyllä petyin, kun romaanin käsiini sain, sen verran tylsältä kansi näytti.

Sinnikkäänä tyttönä kannet kuitenkin avasin, ja jäin koukkuun ensi sivulta asti. Myönnetään, että kirja on hyvin perinteinen dekkari. On henkilöhahmoja, joilla enemmän tai vähemmän ongelmia niin työyhteisössä kuin kotielämässäkin. On sarjamurhaaja, jonka uhrina tällä kertaa pienet lapset.

On juonenkäänteitä ja yllätyksiä. Mutta on myös erittäin kypsä tarina. Jos kirjaa täytyisi yhdellä sanalla luonnehtia, sana olisi asiallinen. Ei kai tässä muuta kuin yhtymään takakannen tekstiin, joka menee näin: Lähettänyt Annika klo tiistaina, lokakuuta 05, 1 kommentti: Kirjailija ostaa elämän liki vuotiaalta entiseltä lankakauppiaalta Salme Malmikunnakselta.

Salme avautuu ja kertoo kaiken niin kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, niin kuin Salme on sen kertonut? Paitsi surusta, menetyksestä ja elämänilosta se kertoo myös pienyrittäjyydestä, työelämän muutoksista ja siitä kuinka puheella myydään ja ostetaan ennemmän kuin koskaan.

Ja nyt ei myydä lankaa, vaan mielikuvia. Ihmisen osa on viisas ja vilpitön, liikuttava ja humoristinen kirja. Ajattelin moneen otteeseen teoksen parissa että vau, kerrankin kirja josta minulla on jotain sanottavaa blogissa. Ja nyt kun viimeinen sivu jäi taakse, olenkin sanaton. Teos on ensinnäkin ensimmäinen Hotakaiselta lukemistani romaaneista ja toiseksi edustaa hyvin erilaista tyyliä, jota yleensä suosin. Teos on äärimmäisen viisas hellyyttävällä tavalla. Se ottaa asioihin rajustikin kantaa kuitenkin saarnaamatta.

Se pysäytti minut ajattelemaan elämää, ja jos hiukan tarkennetaan käsite elämä kun tuppaa olemaan aika laaja , sitä kuinka turvatonta aikaa nykyihminen elää. Onko rikkaus lopultakaan kovin tavoiteltava asia? Romaani kertoo erään perheen tarinan, jossa jokainen pääsee vuorollaan ääntään käyttämään. Kirjan keskeisimpänä hahmona toimii Salme Malmikunnas, jonka ajattelutapa on ihanan maanläheinen, ja tuo mieleen Mielensäpahoittajan Kyrö.

Salmella on vankat mielipiteet ja elämän arvot, hänessä on persoonallista voimaa, joiden varassa kestää hirvittävän tragediankin. Vaikea sanoa, kuinka kirja voi samanaikaisesti olla näin humoristinen ja samalla surullinen. Lähettänyt Annika klo lauantaina, lokakuuta 02, 3 kommenttia: Paljastettakoon, että tämän hurjan pitkän jännäriputken jälkeen luen jotain ihan muuta.

Lähettänyt Annika klo keskiviikkona, syyskuuta 29, 1 kommentti: Tällainen tarttui kirjastosta mukaan ja puoliväkisin kirjan läpi kahlasin. Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään, ja tarina keskittyy päähenkilön murheilla märehtimiseen.

Tunnelma on jotenkin outo. Lähettänyt Annika klo perjantaina, syyskuuta 24, Ei kommentteja: Oikeuslääketieteen huippuasiantuntija David Hunter saa vierailukutsun vanhaan opinahjoonsa Yhdysvaltoihin. Kun eräästä vapaa-ajan mökistä löytyy pöydän päälle sidottu, puistattavassa kunnossa oleva ruumis, Hunter suostuu auttamaan kuolinsyytutkinnassa.

Mutta tämä on vasta alkua, kun henkisesti häiriytyneen sarjamurhaajan uhreja alkaa löytyä yhä lisää. Eikä murhien selvittelyä ainakaan helpota se, että etevän brittitutkijan osallistuminen tutkimuksiin aiheuttaa närää joidenkin amerikkalais-kollegojen keskuudessa. Takakannen perusteella ei mikään. Voisin taas hehkuttaa intensiivistä kerrontaa ja sympaattista päähenkilöä, mutta todettakoon lyhyesti, että kirja on todella puistauttava.

Olen ahminut siinä määrin tämänkaltaista kirjallisuutta, että kirjan karmivuus oli yllätys minullekin. Kuitenkin Beckett erottuu massasta poikkeuksellisen kirkkaasti, joten ellei koe olevansa kovin herkkä lukija, kannattaa viimeistään tässä vaiheessa kirjailijaan tutustua. Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, syyskuuta 19, Ei kommentteja: Iben tunnistaa tietokoneruudulle ilmestyneet sanat: Jos uhkauksen lähettäjä on yksi maailman viidestätoista miljoonasta tuomitsemattomasta sotarikollisesta, Ibenillä on todella syytä pelätä.

Mutta sähköpostit on voinut lähettää myös yksi heistä, yksi Kansanmurhien tutkimuskeskuksen neljästä naisesta. Kuinka hyvin he loppujen lopuksi tuntevat toisensa? Pieni rauhallinen toimisto muuttuu epäilysten ja vainoharhojen areenaksi. Pelon psykologiaa tutkinut Iben tietää, että toisenlaisissa olosuhteissa he kaikki voisivat olla murhaajia. Christian Jungersen on syntynyt vuonna Kööpenhaminassa. Yliopisto-opintojensa jälkeen hän työskenteli muun muassa copywriterina ja opetti elokuvatiedettä, kunnes julkaisi esikoisromaaninsa Krat vuonna Poikkeus säännöstä sai Tanskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon ja nimettiin Vuoden romaaniksi.

Se on myös Jungersenin kansainvälinen läpimurto; se julkaistaan vuonna Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Nuorempana ahmin samoja kirjoja useaan otteeseen, mutta näköjään loistavakin kirja voi muuttua latteaksi toisella lukukerralla. Ehkei kannata siis tätä "tuplalukemista" minun enää harrastaa.

Ensimmäisellä lukukerralla todellakin ihastuin kirjaan. Teos on poikkeuksellinen aiheensa puolesta ja samalla se näyttää hyvin realistisen mutta synkän ihmiskuvan. Kielellisesti kirja on nautittavaa luettavaa ja koukuttaa tiiviisti.

Mutta aiheesta vielä lisää. Kirja kertoo vaihetelevalla minä-kerronnalla neljän naisen tarinaa, joka keskittyy työpaikalle Kansanmurhien tutkimuskeskukseen. Jo itse tutkimukset ovat rankkoja, työilmapiiristä puhumattakaan. Työpaikkakiusaaminen nostattaa karvat pystyyn. Lähettänyt Annika klo lauantaina, syyskuuta 18, Ei kommentteja: Tavalliset ihmiset tekevät tavallisesta arjestaan vangitsevan painajaisen. Keski-ikää lähestyvät Beth ja Ulf ovat lomailemassa kesäasunnollaan Ruotsin länsirannikolla paikatakseen rakoilevaa liittoaan.

He saavat tietää, että läheisestä vankilasta on karannut kaksi vankia. Illan mittaan pariskunta juo reilusti alkoholia. Äkkiä he huomaavat, että pihalla liikkuu joku. Varmana siitä että tunkeilija on vaarallinen karkuri Beth tempaisee käsiinsä kirveen ja syöksyy miehen kimppuun. Kun mies kohottaa kätensä suojautuakseen, Beth iskee.

Psykologisen trillerin kuningatar Inger Frimansson on jälleen kirjoittanut piinaavan tarinan, jossa kuolema ja väkivalta tulevat osaksi tavallisten ihmisten elämää ja muuttavat sen lopullisesti. Kissa joka ei kuollut on seitsemäs Frimanssonilta suomennettu dekkari. Alvtegen ja Fossum kirjoittavat pitkälti samantyylisiä psykologisia trillereitä, joissa seurataan tavallisen ihmisen joutumista epätavallisiin olosuhteisiin. Jostain syysä Frimansson ei minun mielestäni edellä mainittujen tasolle yletä, vaikka hänen kirjansa koukuttavia ovatkin.

Olen ennenkin peräänkuuluttanut teksteihin lämpöä, ehkä Ingerin kirjoista jotain sellaista puuttuu. Ihmisluonto on ihmeellinen asia, ja aiheesta riittää kirjoja kirjoitettavaksi. En varmaan koskaan kyllästy ihmismielen saloista lukemiseen. Tässä kin kirjassa tapahtuu tragedia, joka suistaa tavallisen pariskunnan arjen raiteiltaan.

Molemmat reagoivat omalla tavallaan ja joutuvat yhteisen kivun erilleen ajamiksi. Kirjan lopussa oleva Afrikan reissu tuntuu jotenkin irralliselta juonea ajatellen, enkä aivan sen pointtia ymmärtänyt. Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, syyskuuta 12, 2 kommenttia: Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi.

Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa. Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: Tiedemiesten yrittäessä selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä ja viranomaisten ryhtyessä yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien omaisten rauhoittamiseksi vain harva pysähtyy kysymään mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.

Käsittelipä aihe sitten mitä hyvänsä. Mielestäni Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen on teos, jota ei voi unohtaa.

Ihmissatamaan tykästyin myös ja pidin siitä kieltämättä enemmän, kuin tästä uusimmasta. Toisaalta tämä teos on kokonaisuutena selkeämpi ja toimivampi, kuin edellä mainittu.

Kirjailijan romaaneista voi huoletta nauttia, vaikkei yleensä kauhugenrestä välittäisikään, kerronta kun on mainiota. Tarina on niin realistinen, kuin vain mahdollista olettaen, että kuolleet yllättäen heräisivät henkiin. Kirjassa on enemmänkin psykologisia ulottuvuuksia kuin vaikkapa väkivaltaa. Tämä persoonallinen ja omalla tyylillään loistava kirjailija on saanut minut puolelleen.

Lähettänyt Annika klo torstaina, syyskuuta 09, Ei kommentteja: Vanhempi konstaapeli Olli Repo tietää mitä haluaa. Hän on edennyt urallaan nopeasti ja tekee sitä mikä eniten palkitsee: Sisimmiltään hän on kuitenkin eksynyt, yksinäinen mies, joka epäilee omaa moraaliaan.

Työssä ja yksityiselämässä hän joutuu nöyränä kohtaamaan heikkoutensa. Voiko koskaan tehdä tarpeeksi hätään joutuneiden puolesta? Millainen apu tässä maailmassa riittää? Nuoriso kerjää huomiota, mutta kukaan ei tunnu näkevän. Pikkujulkkiksia katoaa, internetin keskustelupalstoille lähetellään uhkauksia ja vuotias poika löytyy huumattuna autotallista. Kadotetut on pelottavan tiukasti kiinni ajassa.

Hengästyttävän tapahtumaketjun rinnalla romaani pysähtyy pohtimaan poliisin työn mielekkyyttä. Marko Kilven toisen rikosromaanin päähenkilö on esikoisesta tuttu hahmo, entinen mainosmies Olli Repo, joka poliisin työssään yllättyy päivittäin.

Kilpi läpivalaisee kohteensa ja keskittyy poikkeuksellisella tavalla kuvaamaan henkilöidensä tunne-elämää. He piirtyvät esiin ristiriitaisina, lihallisina, kokonaisina ihmisinä. Syvästi inhimillisen sanomansa ansiosta Kadotetut nousee hätkähdyttäväksi kuvaukseksi ajastamme. Tämä teos valotti kyseistä ammattia niin elämänmakuisesti, ettei kirjaa voi edes verrata perusdekkariin.

Tuntui siltä, kuin oikeasti olisi päässyt poliisiauton kyytiin seurailemaan ammatin haasteita, mielekkyyttä ja moraalia. Kirja on äärimmäisen viisas. Sen ihmiset tuntuvat samoilta, joita jokapäiväisessä elämässä kohtaamme. Ajankuvaus kaikessa raadollisuudessaan on hyvin realistinen.

Teos on pitkälti karua luettavaa varsinkin pahoinvoivasta, kroonisessa rakkauspulassa elävästä nuorisosta. Ja kuitenkin kirjasta löytyy toivonpilkahduksia, lämpöä, kuten myös melkoista actionia. Ehkä paras romaani, jonka olen tänä vuonna lukenut. Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, syyskuuta 05, 2 kommenttia: Titus Bruhn makaa kuolinvuoteellaan ja pyytää palvelusta.

Hän haluaa ennen kuolemaansa tavata entisen vaimonsa,Rosen, ja nykyinen vaimo Ingrid lähtee viemään viestiä vastentahtoisesti. Rose elää lähes erakoituneena maalaismökissään, jossa hänen seuralaisinaan vilistävät puolikesyt rotat.

Kun suuren rakkauden Roselta anastanut nainen yllättäen ilmestyy oven taa, suistuu Rose pahasti raiteiltaan.

Psykologisen trillerin mestari luotaa haavoitettujen ihmisten mieltä taitavasti. Frimansson vie lukijan jätettyjen, petettyjen, toisistaan vieraantuneiden ihmisten maailmaan, jossa julmuus ryöpsähtää esille vuosikausien patoamisen jälkeen. Rotanpyytäjä kuvaa loistavasti niin pettäjän kuin petetyn päänsisäistä maailmaa.

Kumpaakin osapuolta on helppo ymmärtää. Teos osoittaa repivällä tavalla, mitä vihanpito ja kosto voivat saada aikaan, miten turhia molemmat lopultakin ovat.

Lähettänyt Annika klo maanantaina, elokuuta 30, Ei kommentteja: Teoksen lukee yhdeltä istumalta. Sen päähenkilönä häärii muista Läckbergin kirjoista tuttu Martin Molin, Patrikin työtoveri. En oikein osaa eritellä miksi pidän Läckbergistä niin paljon. Kirjoissa, näemmä pienissäkin, tuntuu kaikki olevan kohdillaan; kerronta, eläväiset henkilöhahmot, huumori ja itse juoni koukkuineen. Jopa kirjastontäti on suositellut näitä minulle: Lähettänyt Annika klo perjantaina, elokuuta 27, Ei kommentteja: Heikosti positiivinen on Anna-Leena Härkösen viides romaani ja ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos.

Teoksessaan hän käsittelee todella henkilökohtaisesti äitiyttä ja äidiksi tulemisen haasteita. Kirjassaan Härkönen puhuu omista ongelmistaan sekä sellaisesta raskaudesta ja äitiydestä, jonka olemassaoloa ei muuten uskalleta tai haluta myöntää. Lukukerta ei ollut ensimmäinen, paremminkin ehkä noin kymmenes. Tämä on kirja, johon epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin palaan.

Härkösen kerronta on mieletöntä. Tällainen tabuja rikkova kirja saa nousta klassikoksi. Toki teksti on rankkaa, mutta niin on -kokemuksen syvällä rintaäänellä- synnytyksenjälkeinen masennuskin.

Ymmärrän, että kirjaan loukkaantuvat etenkin ne henkilöt, jotka eivät moista ole läpikäyneet, mutta ehdottomasti teos tulisi lukea niin puolisoiden kuin täydellisten äitienkin. Kirjan alkupuoli käsittelee lapsettomutta ja halua "saada ehkä" lapsi, ja se osio iski itseeni silloin, kun äitiys oli minullakin vain haaveissa. Kirjaa on tullut rämmittyä läpi siis monissa elämänvaiheissa ja nyt kun omat lapset ovat isompia voi tekstiin rauhassa palata ja muistella että huh kun oli rankkaa mutta on ne vauvat silti niin ihania kissanpentutuoksuineen Lähettänyt Annika klo torstaina, elokuuta 26, 1 kommentti: Rauhallisen talven jälkeen Tanumsheden poliisiasemalla alkaa jälleen tapahtua.

Samana päivänä kun Patrik Hedströmin uusi kollega Hanna Kruse aloittaa työt asemalla, tuntematon nainen kuolee auto-onnettomuudessa. Ruumis lemuaa voimakkaasti alkoholilta, ja tapaus aiotaan ohittaa rutiininomaisesti. Mutta Patrikin vaistot viestittävät muuta. Omituisten tapahtumien vyyhdin kiertyessä auki naisen kuolema osoittautuukin murhaksi. Pian murha yhdistyy kuolemantapauksiin muualla maassa.

Patrik ja hänen kollegansa ovat elämänsä haasteen edessä. Ja voiko kukaan estää seuraavaa murhaa? Kun vielä paikkakunnalla kuvattava tosi-tv-sarja kohdistaa valtakunnan mediahuomion piskuiseen poliisiasemaan, Patrik alkaa epäillä haukanneensa liian suuren palan. Uusin Läckbergin kirja jatkaa samaa loistokasta linjaa. Takalehtistä lainatakseni; "Läckbergin tyyli poikkeaa perinteisestä pohjoismaisesta yhteiskunnallisesta dekkarista.

Läckberg keskittyy pienten yhteisöjen ja tekijöiden taustojen ja motiivien tarkasteluun". Toisin sanoen, Läckberg kirjoittaa kirjoja minun makuuni. Näiden lukeminen on nautintoa. Lähettänyt Annika klo tiistaina, elokuuta 24, Ei kommentteja: Suvisurmat on Mons Kallentoftin Malin Fors -trilogian toinen osa.

Ensimmäinen osa, Sydäntalven uhri , on saanut ylistävän vastaanoton. Kallentoft on ehdottomasti tämän hetkinen suosikkikirjailijani! Ihastuin hänen runolliseen tyyliin jo Sydäntalvea lukiessani, ja tämä sarjan toinen osa vahvisti tunnetta. Takatekstin perusteella voisi kuvitella kyseessä olevan melkoisen tavallinen dekkari. Nuoria tyttöjä katoaa, joo-o, sarjamurhaaja liikenteessä, tuttua. Mutta kirjailijan kerronta on aivan omaa luokkaansa.

Näissä teoksissa sekoittuvat elävien ja kuolleiden maailma, teksti on hyvin fiilispohjaista ja koskettavaa luettavaa. Malin Fors on omista traumoistaan kärsivä henkilö, johon ainakin minun oli helppo samaistua. Muutkin henkilöhahmot ovat uskottavia ja dialogit elämänmakuisia. Tarinaan oli ehkä siksikin niin helppo päästä sisään, koska kirjassa vallitsee hirvittävä helle jotenkin tutun kuuloista Vaikkei jännäreistä hirveästi piittaisikaan, mielestäni tähän kirjailijaan kannattaa tutustua.

Hänen teoksensa erottuvat positiivisesti genrestä ja ovat rajuudestaan huolimatta kaunista luettavaa. Jään odottelemaan sarjalle jatkoa. Lähettänyt Annika klo tiistaina, elokuuta 17, Ei kommentteja: Mielensäpahoittaja on vuotias oikeamielinen suomalaismies, joka myy myyntimiehelle ruohonleikkurin, ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoritietä, koska routavaurio on luontainen nopeusrajoitus".

Kinkun sijaan tarjottu kalkkuna pahoittaa mielen perin pohjin. Maailma muuttuu, mielensäpahoittaja ei. Onneksi parhaat asiat pysyvät: Jaakko Tepon huumori, hanurimusiikki ja terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan vaimon kämmen omassa kämmenessä. Tuomas Kyrö on antanut totisuudessaan hauskan, liioittelevan ja liikuttavan äänen sukupolvelle, joka teki eikä analysoinut. Se on järjen ja jäärän ääni. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joissa lukija pääsee kunnon vanhanajan ukon elämää ja mietteitä seurailemaan.

Tämän jäärän verisuonet pyrkivät tukkeutumaan, joista lääkäri syyttää ruokavaliota. Ukon mielestä syy on kuitenkin siinä, ettei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä.

Siinä siis innoitus tekstille, jossa maristaan ja naristaan lähes joka asialle. Hassua kyllä, monesta kertaa syystäkin. Kirja on tikahduttavan hauskaa luettavaa mutta samalla se pistää taas kerran miettimään vanhusten asemaa.

Eikö jokaisella tulisi säilyä itsemääräämisoikeus omasta elämästään loppuun saakka? Suosittelen tätä teosta niin lämmöllä ja Tuomas Kyrön painan mieleeni tulevia kirjastoreissuja varten! Lähettänyt Annika klo sunnuntaina, elokuuta 15, Ei kommentteja: Taiteilija Bella Sinclairin näyttelyn avajaisia seuraavana aamuna mies löytyy kuolleena, klovnin naamio kasvoillaan.

Shetlandinsaarilla eletään keskikesää - yöttömien öiden aikaa, jolloin aurinko ei laske ja linnut laulavat myös yöllä. Kuulaassa yössä kulkee myös murhaaja, jota komisario Jimmy Perez jäljittää. Minua kiehtoo myös tällaisten pienten yhteisöiden ihmissuhdekuviot. Toki Cleevesin kirjoissa tapahtuu aina myös rikos, jota todella sympaattinen ja empaattinen Jimmy Perez ratkoo omalla rauhallisella tyylillään, mutta pääpaino on erilaisissa ihmisissä.

Itse saaret vaihtuvine ilmastoineen tuntuvat olevan myös "henkilöitä", joita seuraillaan. Pidän kirjailijan tyylistä ja kirjojen psykologisesta viisaudesta, vaikka tämän luinkin kiire mielessä syystä, että kirjan aloittamisen jälkeen sain kirjastosta varauksen, jota on TODELLA odotettu Lähettänyt Annika klo keskiviikkona, elokuuta 11, Ei kommentteja: Fjällbackalainen hummerinkalastaja löytää merrastaan hukkuneen pikkutytön ruumiin, ja hirvittävää tapausta pidetään ensin onnettomuutena.

Ruumiinavauksessa käy kuitenkin ilmi, että tytön suussa on jälkiä makeasta vedestä ja saippuasta. Joku on hukuttanut tytön sisätiloissa, riisunut ruumiin ja heittänyt sen lopuksi mereen. Kuka on tappanut 7-vuotiaan Saran näin julmasti? Patrik Hedström ja hänen kollegansa Tanumsheden poliisilaitoksella joutuvat jälleen keskelle monimutkaista murhatutkimusta.

Patrikin tyttöystävä Erica on juuri saanut heidän ensimmäisen lapsensa, ja suurena apuna raskaiden ensimmäisten viikkojen aikana on ollut juuri pienen Saran äiti. Fjällbackan idyllisen ulkokuoren alla piilee toinen todellisuus - naapurivihaa, sukujen välisiä konflikteja ja jotakin vielä synkempää.

Tarinan varhaisimmat jäljet vievät luvulle: Kivenhakkaaja on nuoren s. Neljästä ensimmäisestä romaanista on tekeillä tai jo tehty tv-sarja. Läckbergin seitsemäs dekkari on juuri ilmestynyt Ruotsissa, jossa yksinomaan hänen kirjojensa pokkariversioita on myyty yli miljoona.

Läckbergistä tulee tällä menolla vielä yksi suosikkikirjailijoistani. Tämä teos oli astetta synkempi Saarnaajaan verrattuna. Mitä muuta voisi odottaakaan, kun kyseessä on lapseen kohdistuva rikos. Välillä tuntui siltä, että Läckbergin henkilöhahmojen edustama pahuus oli suorastaan epäinhimillistä.

Valitettavasta näin ei kuitenkaan ole. Kirjan kulkua olisi mukava ruotia syvemminkin, mutta juoni on niin hienosti rakennettu, etten uskalla paljastusten takia sitä -taaskaan- tehdä. Yksin lentäminenkään ei ole niin suuri seikkailu miltä se voisi aluksi tuntua, oikeastaan se on aika kurjaa.

Ala-Harjan teos on koskettava ja ajankohtainen. Hän osaa todellakin heittäytyä pienen tytön asemaan, pohtimaan kahteen paikkaan venytetyn elämän hankaluuksia. Ninka Reittu on porautunut kirjassaan Sinä olet superrakas siihen tunteista suurimpaan — rakkauteen. Supersankariasuun pukeutunut Iso lentelee pienen lapsen kanssa pitkin kaupunkia.

Lapsella tuntuu olevan paljon kysyttävää rakkaudesta. Iso vastailee kysymyksiin maltilla ja viisaasti, niin suuri asia kuin rakkaus on todella pienenkin lapsen ymmärrettävissä. Luin kirjan 2,5-vuotiaan lainalapsen kanssa, ja hän jaksoi kuunnella tarinan putkeen muutamaa kiehnäystaukoa lukuun ottamatta. Kirja on kaunis ja herttainen, ja osaa todella luoda ajatuksia siitä, mille ei riittäviä sanoja ole olemassakaan. Minä tosin ehdin vähän leipääntyä jo rakkaus-sanan jatkuvaan toistamiseen.

Ehkä Jenni Vartiainen tosiaan on oikeassa, ja tätä suurta sanaa on mahdollista kuluttaa liikaa. Seuraava lukemani kirja olikin sitten aika hankala. En pitänyt siitä aluksi lainkaan. Ensimmäiset kuusikymmentä sivua olivat aivan yhtä tuskaa, loppua kohden sain onneksi lukurytmistä kiinni. Tämä ei suinkaan johdu siitä että Zoo! Viraalit nerot olisi erityisen huono kirja, vaan siitä että se on kirjoitettu niin vahvasti nuorille.

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström ovat kieltämättä tehneet hienoa työtä siinä, että tähän kirjaan saattavat tarttua ne, joille perinteisemmän kaavan romaanit eivät toimi. Luinhan minäkin teininä innokkaana esimerkiksi Kissanpäiviä ja jumalaisia jätkiä -kirjaa, jolle en ehkä enää antaisi kovin suurta tähtisadetta.

Tämä finalistikirja perustuu Atlaksen sähköpostiviesteihin toiseen maahan vuoden ajaksi muuttaneelle ystävälleen. Kahdeksas luokka on juuri alkanut, ja ilman Elliottia Atlas tuntee itsensä yksinäiseksi koulun pitkillä käytävillä.

Yksinäisyys rapisee kuitenkin hiljalleen, sillä Atlas joutuu taistelemaan typerän nettivideon tehneen Justuksen kanssa paikasta koulun johtokunnassa. Samalla aivoja kuluttavat tyttöjen mielenliikkeet sekä oma nettisarjakuva. Atlas on valinnut sähköpostin viestittelyvälineekseen, sillä Elliottin uudessa kodissa ei toimi vielä netti kunnolla, ja lisäksi sähköposteihin voi liittää hauskoja kuvituksia jotka Pentti Otsamo on upeasti laatinut. Toistan, tämä kirja saattaa olla jollekin lapselle tai nuorelle oikotie kirjojen ääreen, minä olin kasvanut liikaa ulos tästä maailmasta.

Odotukseni Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia -kirjaa kohtaan olivat suuret, sillä Kunnas on ehdottomasti yksi suosikkejani lastenkirjallisuuden kentällä. Kovat odotukset johtivat jälleen kerran pettymykseen, sillä sympaattisten ja lähelle tavallista ihmistä tai koiraa tulevien kertomusten sijaan opus on pikakelaus Ruotsin kuninkaallisista.

Monen sadan vuoden ahtaminen samaan opukseen on toki hankalaa, mutta tässä tapauksessa olo oli kuin hieman poikkeavalla tavalla kuvitetun historian oppikirjan selailua.

Jo ensimmäisten sivujen sukupuut ja aikajanat saivat hillittömällä tekstimäärällään lukijan hengästymään. Tällä kertaa Kunnas oli ehkä haukannut turhan suuren palan, edes kuvissa seikkaillut Herra Hakkarainen ei voinut kirjaa pelastaa. Mikä sitten oli oma suosikkini kuudesta Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian finalistista? Kirja on koskettava, taiten kirjoitettu ja upeasti rakennettu huumorin sekä vakavien asioiden kudelma.

Se sopii monenikäisille lapsille, mutta myös meille aikuisille. Tämä on valintani vuotiaana lapsettomana aikuisena, ehkä oma lapsi mieltymyksineen kallistaisi valinnan jonkin toisen kirjan puoleen.

Tuntuuko mun Suomeen muutto isästä oikeasti rangaistukselta? Kyllä mä tiedän, että isä haluaisi nähdä mua useammin. Kyllä mäkin haluaisin nähdä sitä. Mutta eniten epäreilu äidin ja isän ero oli mulle. Ei siinä ole kuin huonoja puolia. Oletko sinä lukenut vuoden Finlandia-finalisteja tästä tai jostain muusta kategoriasta? Mitä mieltä olet kattauksesta? Ollylla on musta kylpytakki ja kaulassa iso hopearisti. Hän toimittaa kahvikakulle ruumiinsiunauksen.

En mahda enää mitään. Olly katsoo ylös ja virnistää. Nicola Yoonin Kaikki Kaikessa oli osa suurta kirjapinoa, jonka nappasin mukaani työpaikalta joulun alla. Kulttuuritoimitus antoi pois arvostelukappaleitaan ja vaikka kuinka vannoin, etten ota pöydästä mitään mukaan, päädyin kuitenkin kantamaan kotiin kymmenisen teosta.

En voinut vastustaa esimerkiksi juuri tätä kirjaa, sillä kopio on hyvässä kunnossa ja tarina on uusi. Lukemisen jälkeen kävi ilmi, että tarina on lisäksi aika söpö. Hän elää pienessä kotinsa kokoisessa kuplassa äitinsä ja hoitajansa Carlan kanssa. Mikä tahansa ulkomaailmassa voi siis laukaista kohtauksen, johon Maddy voi kuolla. Nuori nainen on oppinut olemaan haluamatta mitään oman pienen kuplansa ulkopuolelta ja hän elääkin suojattua elämää, kunnes naapuritaloon muuttaa uusi perhe.

Perheen lapsista vanhempi, Oliver, on Maddyn kanssa samanikäinen ja vaikka Madeline on talonsa vanki, hän ja Oliver muodostavat ystävyyden, joka syvenee pian joksikin muuksi. Rakkaus ajaa Maddyn ja Ollyn teini-ikäisille tyypillisiin hulluihin tekoihin, eikä sydänsuruilta ja maailman epäoikeudenmukaisuudelta vältytä. Madeline on päähenkilönä ihana, vaikka hänen maailmaansa on vaikea samaistua.

On hankalaa kuvitella, millaista oma elämä olisi, jos maailmasta olisi oppinut asioita vain kirjojen ja elokuvien välityksellä. Kaikki kaikessa on nopeaa luettavaa, vaikka kirja on yli sivua pitkä. Useat luvut koostuvat Ollyn ja Maddyn välisistä nettikeskusteluista, joita lukee tavallita tekstiä nopeammin ja seassa on myös hauskoja näytteitä Maddyn päiväkirjojen sivuista.

Näillä sivuilla on hauskoja pieniä kuvituksia ja ne tuovat ihanasti esiin Maddyn persoonallisuutta. Lisäksi ne osaltaa kuljettavat tarinaa eteenpäin, eli niitä ei ole tehty ainoastaan sen vuoksi, että kirjaan on haluttu vaihtelevaa typografiaa, vaan kuvituksilla ja erikoisilla tekstivalinnoilla on oikeasti paikkansa kirjassa. En aio paljastaa tarinan loppuratkaisua tässä, mutta muutama sananen siitä on kuitenkin pakko sanoa.

Ratkaisu on muutamien lukemieni arvioiden perusteella jakanut lukijoita. Joidenkin mielestä se menee täysin nappiin, toiset ovat vihanneet sitä. Asetun itse johonkin tähän välille, sillä vaikka lopetus on jossain määrin yllättävä, jäi siitä sellainen olo, että tarinalla olisi voinut tehdä vielä paljon muutakin. Tietysti tässä ratkaisussa jäi tilaa myös esimerkiksi jatko-osalle. Kirjasta on myös tehty elokuva, jonka traileri on vähintää yhtä söpö kuin kirjakin oli.

Toivon, että vielä jonain päivänä pääsen näkemään tästäkin tarinasta tehdyn leffan. Kaikki kaikessa sopii kevyeksi iltalukemiseksi tai esimerkiksi pieneksi välipalaksi kahden rankemman lukuprojektin väliin.

Yoon on taattua YA-fiktiota. Helene Bützow Tammi, Sivuja Luettavaksi omasta hyllystä. Minun on jälleen tunnustettava teille jotakin. Hieman tämä tunnustus nolottaa ja harmittaakin, enkä suinkaan ole siitä ylpeä. Mutta tässä se tulee: Tove Janssonin muumihahmot ovat minulle tuttuja lähinnä lapsille suunnatuista piirretyistä. En muista olenko koskaan lukenut varsinaista Muumi-kirjaa kokonaan, jotenkin olen aina ohittanut ne kirjastovierailuillani.

Oikein harmittaa itseni puolesta, mitä hienoja teoksia olenkaan päästänyt livahtamaan ohitseni! Ensimmäinen askel Tove Janssonin tuotantoon tutustumiseen on nyt otettu, sillä Sarjakuvahaasteen innoittamana luin jopa kaksi Janssonin sarjakuvakokoelmaa eli Muumit — Sarjakuvaklassikot -sarjan ensimmäisen ja toisen osan. Molemmat kirjat koostuvat neljästä tarinasta, jotka on julkaistu alun perin englanninkielisinä brittiläisessä The Evening News -lehdessä vuosina — Molempiin kirjoihin on luvun puolella lisätty vielä Sirke Happosen kiinnostavat jälkisanat, joissa avataan lyhyesti sarjakuvien taustoja.

Sarjakuvaklassikoista ensimmäinen koostuu seuraavista tarinoista: Muumipeikko , Muumiperhe , Muumiperhe Rivieralla ja Yksinäinen saari. Mustavalkoisessa sarjakuvassa pääsemme aluksi tutustumaan Muumipeikkoon, joka ei osaa sanoa ei sukulaisilleen, jotka ovat muuttaneet viihtyisän kotitalon niin ahtaaksi ja meluisaksi, ettei Muumipeikko mahdu edes omaan sänkyynsä nukkumaan.

Muumin ystävä Nipsu tarjoaa ongelmaan ratkaisua: Muumimamma ja Muumipappa esitellään vasta toisessa tarinassa, jossa selviää, että Muumipeikko on kadonnut vanhemmiltaan aivan pienenä, ja sen vuoksi varttunut yksin ilman perhettään.

Muumit Rivieralla nähtiin jokunen vuosi sitten elokuvateattereissa, minulle se tosin on tuttu vain trailereiden kautta. Kirjan viimeisessä tarinassa lähdetään puolestaan retkelle, josta kehkeytyy aikamoinen seikkailu. Koska olen tottunut televisiosarjan pehmennettyihin ja lapsille sopiviin muumeihin, tuntuvat sarjakuvien hahmot hieman vierailta etenkin aivan alussa.

Muumipeikko on kummallinen haahuilija, josta välillä kuoriutuu oikea tuittupää. Nipsu ei ole lainkaan pelokas, vaan ahneuksissaan jopa pahansuopa. Muumipapan seikkailunhalu yltyy sellaisiin mittoihin, etten ymmärrä miten tasaisen rauhallinen Muumimamma jaksaa puolisonsa menoa. Niiskuneiti tuntuu varsin ailahtelevaiselta vaihtaessaan miestä vähän joka käänteessä, eikä hänen ja Muumipeikon heilastelua kääritä ystävyyden harsoon samaan tyyliin kuin lastenohjelmassa.

Sarjan toisessa osassa muumihahmot tuntuvat jo paljon tutummilta. Vaarallinen talvi , Kuvitteluleikki , Talonrakennus ja Aloitamme uuden elämän tempaavat mukaansa eri tavalla, eivätkä ole yhtä pahasti stripin päätyyn töksähteleviä kuin ensimmäisen osan tarinat. Se on saavutus, sillä sanomalehteen jatkokertomukseksi luotuun tarinaan voi olla vaikea saada sellaista ilmavuutta, jota yhteen pötköön luettava tarina vaatii. Näissä neljässä tarinassa muumit oppivat, että urheilu ei ole heitä varten, onhan se aivan liian vakavamielistä hommaa.

Kun jopa arki on perheelle pelkkää leikkiä, tuntuu ryppyotsainen suorittaminen elämän kaikilla osa-alueilla varsin väkinäiseltä. Muumipeikon rakentamassa talossa kaikki on hieman vinossa, ja viimeisessä tarinassa koko laakson väki ajautuu sekasortoiseen melskeeseen kahden kilpailevan profeetan oppien ristitulessa.

Sarjakuvat on taiten piirretty, mustavalkoisuudessaankin ne ovat täynnä kevään kukkasia ja elämän säteilyä. Hahmot ovat ilmeikkäitä, ja sarjakuvien kehysten korvaaminen milloin kettingillä ja milloin kukkasilla tai koivunrungoilla tuo sivuille elävyyttä. Ei ihme, että Muumit seikkailevat niin monenlaisissa painotuotteissa, tästä visuaalisuudesta on helppo ammentaa. Jansson on onnistunut upottamaan sarjakuviinsa ihailtavan määrän yhteiskunnallista kritiikkiä alleviivaamatta sitä kuitenkaan liikaa.

Etenkin toisessa kokoelmassa esitellään paljon toisistaan poikkeavia elämäntapoja, joiden vastakkainasettelua tarinoissa kritisoidaan. Jokaisen tulisi saada elää tavallaan, kunhan ei samalla vahingoita muita. Ystävyys, perhe ja toisten auttamien nousevat arvoista jaloimmiksi. Mukana on myös ripaus suvaitsevaisuutta, jonka Muumimamma muotoilee kauniisti Surku-koiralle, joka ei pidä kuin kissoista: Kissoja tai koria, tärkeintä että ylipäätään pitää jostakin.

Sarjakuvaklassikot I I Käännös: Olin hipaillut  Audrey Carlanin Calendar Girl -kirjaa kirjastossa useampaan otteeseen, mutta sarjan avausosaa ei koskaan ollut vapaana hyllyssä. Kun viime vuoden loppupuolella otin sitten BookBeatin käyttöön, yllätyin positiivisesti: Sarja oli saatavilla ja vieläpä äänikirjana. Otin ensimmäisen osan heti kuunteluun ja no, postauksen otsikkokin kertoo jo oleellisen: Osittain vika saattaa olla itse tarinassa. Calendar Girl alkaa eroottiselle fiktiolle hyvin tyypilliseen tapaan: Naispäähenkilö on rahapulassa, hän listautuun seuralaispalveluun, saa ensimmäisen asiakkaansa ja rakastuu.

Tässä kyseisessä tapauksessa päähenkilö Mia yrittää maksaa isänsä miljoonan dollarin pelivelat pois, seuralaispalvelu on astetta tasokkaammille asiakkaille tarkoitettu ja ensimmäinen asiakas, Wes, on huikaisevan kuuma, komea ja ihana.

Tarinasta ei siis puutu luksusta tai kuumia miehiä. Se, mikä sen sijaan puuttuu, on edes jokseenkin säädyllinen kieli ja edes himpun verran todelta tuntuva tunnetason yhteys päähenkilöiden välillä.

Säädyllinen saattaa kuulostaa hassulta sanavalinnalta eroottisesta fiktiosta puhuttaessa, sillä genren kirjoissa käytetään ylipäätään hyvin paljastavaa kieltä. With that said, seksistäkin voi kirjoittaa kauniisti, nautinnollisesti ja aistillisesti niin, että se on samalla myös roisia ja sitä, mitä suurin osa eroottisen fiktion lukijoista kaipaa.

Calendar Girlin kohdalla syytän tästä kielen tökkimisestä suomennosta ja äänikirjaa formaattina. Erotica toimii yleisesti ottaen aina paremmin englanniksi ainakin omasta mielestäni ja kun rivotkin kohtaukset lukee paperilta ja ne saa kuvitella itse, on tekstistä helpompi tehdä sellainen, että se vetoaa juuri omiin mieltymyksiin.

Äänikirjan ongelma on siinä, että kuulijalla ei ole vapautta päättää minkälaisen aah -äännähdyksen nainen päästää tai miten mies murahtaa. Toinen kielen osalta tökkinyt asia oli päähenkilö Mian tapa puhua parhaalle ystävälleen. Repliikeissä vilahdelleet horot ja lutkat kuulostavat suomeksi sanottuina pikemminkin typeriltä loukkauksilta kuin hassun hauskoilta hellittelynimiltä, joiksi ne oli selkeästi tarkoitettu.

Jälleen kerran alkukielellä lukeminen voisi korjata tämänkin ongelman — vaikka toisaalta minun on vaikea kuvitella, että kestäisin Mian ja tämän parhaan ystävän keskusteluja sen enempää englanniksikaan.

Ne olivat niin tyhjänpäiväisiä, että teki mieli kelata niiden yli. Kielen lisäksi teoksen toinen ongelma on päähenkilöiden väliltä puuttuva tunnetason yhteys. Calendar Girlissä yritetään kovasti saada Mia ja Wes rakastumaan luonnollisesti ja kirjan lopussa lähestyvästä erosta yritetään tehdä isoa monsteria, mutta lopulta kaikki tuntuu lässähtävän oikein kunnolla. Aineksia oli, mutta niistä ei osattu tehdä kakkua.

Tai tässä tapauksessa kunnollista rakkaustarinaa. Vaikka seksi olisikin herkullista, ei kunnollista romanssia saa rakennettua pelkän fyysisen viehätyksen varaan — se jos mikä on tähän mennessä tullut romanttisista elokuvista ja eroottisesta fiktiosta selväksi. Toisaalta olisi mielenkiintoista tarttua sarjan seuraavaan osaan jonka Laura on itseasiassa jo kuunnellut ja nähdä, kehittyykö tarina parempaan päin.

Toisaalta fiilis on epävarma: Viitsinkö hukata kuunteluaikaa näin epätasaisesti alkaneeseen tarinaan? Jos olet lukenut tai kuunnellut Calendar Girlin kokonaan, kuulisin mielelläni ajatuksiasi sarjasta! Aivan vahingossa joululomani loppui kirjallisuuden suhteen varsinaisiin tuomiopäivän tunnelmiin. Olin poiminut lukupinostani Emmi Itärannan Teemestarin kirjan , kun taas joulupäivän kävelylenkillä kuulokkeista kuului Margaret Atwoodin Orjattaresi äänikirjana.

Koska nuo kaksi kauhistuttavaa tulevaisuuskuvaa kulkivat mielessäni rinnakkain, tuntui niistä kirjoittaminen erikseen täysin mahdottomalta. Niinpä tässä teille puistattavia ajatuksia niistä poluista, joille maailmamme saattaa tulevaisuudessa ajautua. Mutta paljon tietoa katosi Hämärän vuosisadalla, ja on niitäkin, jotka uskovat, että ihmiset muuttivat maailman, tahtomattaan tai tahallaan.

Teemestarin kirjaan tarttuminen ei ollut minulle mitenkään helppo paikka. Olen kokenut suurta maailmantuskaa ja -ahdistusta muun muassa mikromuovista, ja näiden keskustelujen äärellä Itärannan teos nousee usein esille. Koska nasuilen — eli pelkään, panikoin ja stressaan — helposti, ajattelin kirjan olevan vähän liian raaka kuvaus itselleni. Tällä kertaa ennakkopelot taisivat pelastaa lukukokemuksen, sillä kirja ei päässyt kammottavuudessaan samalle tasolle kuin omat kauhukuvitelmani, joten pystyin keskittymään kirjaan ilman liiallista ahdistusvellontaa.

Norian isä kouluttaa tyttärestään teemestaria, jotta suvussa kulkenut perinne voisi jatkua. Eletään aikaa ehkä muutama sata vuotta nykyhetkestä eteenpäin Skandinavian Unionissa, nykyisen Suomen alueella.

Vettä säännöstellään, ja se maistuu siltä miltä merivedestä puhdistettu vesi maistuu: Merenpinnan noustessa suolainen vesi on piirtänyt uudestaan maailman rajat ja imenyt mukaansa vähäiset makean veden varannot. Mikään ei ole kuten ennen. Entisaikojen kartoissa valkoinen tarkoitti ikijäätä, mutta nyt tiedetään, että sekään ei ollut ikuista. Vesi kuuluu tärkeänä osana teemestarin työhön, joten Noria tempautuu mukaan salaisuuksien verkkoon, joka on kudottu aikana, jolloin veden piilottelu on kaikkein kamalin rikos.

Itärannan luomassa tulevaisuuskuvassa ihmisen elinehto — puhdas vesi — on lähes menetetty, ja vesivarantoja hallitsee autoritäärinen armeija. Yhteys menneisyyteen on kadonnut Hämärän vuosisadalla, kaikuja vuosien takaa voi löytää vain loputtomista muovihaudoista, jonne entisaikojen roskat on kaadettu odottamaan iäisyyttä.

Atwoodin Orjattaresi -kirjassa eletään hieman lähempää tulevaisuutta, sillä kirjan kertojaääni muistaa vielä nykyisenkaltaisen maailman. Kemikaalit ja säteily ovat jäytäneet ihmisten sisintä vuosien ajan jättäen lopulta kammottavan perinnön. Suurin osa ihmisistä ei voi saada lapsia, ja hartaasti odotetut raskaudet päättyvät usein keskenmenoon tai epämuodostuneen lapsen kuolemaan.

Ihmislajin turvaamiseksi on luotu uusi yhteiskuntajärjestelmä, jossa naisen arvon määrittelee hänen lisääntymiskykynsä. Maho voi toki olla palvelija, ja korkea-arvoiselta vaimoltakin annetaan lapsettomuus anteeksi.

Mutta jos päämääräsi yhteiskunnassa on kantaa kohdussasi lapsi ja saattaa tämä terveenä maailmaan, voi tehtävässä epäonnistuminen syöksee henkilökohtaiseen turmioon. Kalakantojen kerrotaan romahtaneen, ja ruokaa säännöstellään tarkasti. Uskonnon sanelemat tarkat siveyssäännöt sulkevat ihmiset omiin aitauksiinsa, joiden rajojen ylittämisestä saattaa johtaa kuolemaan. Nainen ei ole juuri minkään arvoinen, hänet määritellään aina joko miehen tai lapsen kautta.

Omaa tahtoa ei sovi kuunnella, tärkeintä on toimia yhteisön parhaaksi. Teemestarin kirja ja Orjattaresi sisältävät tiettyjä samankaltaisuuksia. On saastumista, joukkosukupuuttoja, väkivaltaisia sotilaita, tiukkaa kuria, salaista vastarintaa, vapauden rajoittamista sekä lohduton tulevaisuudennäkymä.

Valitettavasti kumpikaan skenaarioista ei tällä hetkellä näytä täysin mahdottomalta. Ihmiset ovat ryhmän mukana ja laiskuuttaan valmiita ajelehtimaan kohti melkein mitä tahansa muutosta. Jos kriittiset äänet saadaan vaimennettua, on suurtakin ihmislaumaa pelottavan helppo ohjailla. Ihminen ei myöskään ole valmis kovin herkästi päästämään irti saavutetuista eduista tai näkemään ylimääräistä vaivaa jonkin niin abstraktin asian kuin maapallon ilmaston tulevaisuuden vuoksi.

Kirjoihin uppoutuessani mietin, olisiko parempi olla tietämätön menneiden aikojen tapahtumista kuten Noria ystävineen, vai haluaisinko muistaa jotain entisestä kuten punaisiin asuihin verhoutuneet orjattaret.

Yllättävän helposti menneisyyskin katoaa harmaan sumuverhon taakse. Raskaimmatkin muistot painuvat taka-alalle, ja ihminen omaksuu uuden roolin selviytyäkseen. Annan hyvin nihkeästi kirjoille viittä tähteä, mutta nämä molemmat teokset ansaitsevat parhaan mahdollisen arvion. Näissä kirjoissa totisesti on ajattelemisen aihetta. Menneisyyttä ei saa unohtaa, eikä tulevaisuudelta voi sulkea silmiään.

Aloin jo hyvissä ajoin viime vuoden viimeisinä kuukausina tunnelmoida vuoden lukuhaasteita, sen verran innoissani olin! En ole koskaan aiemmin ehtinyt tai muistanut liittyä haasteisiin heti niiden alettua, enkä ole sitten viitsinyt lähteä tempomaan mukaan kuukausikaupalla myöhässä, joten tällä kertaa olin lähtökuopissa valmiina heti vuoden vaihtuessa. Haastavaa lukemista -blogiin on kerätty ihastuttava määrä upeita lukuhaasteita, mutta yritän olla haalimatta itselleni ihan liikaa suoritettavaa.

Sarjakuvahaasteeseen osallistun, kuten jo sunnuntaina kerroin , ja haaveena olisi lukea kirjoja mahdollisimman monia kulttuureja edustavilta kirjailijoilta.

Vuoden pääsuoritukseni on kuitenkin Helmet-lukuhaaste , jonka viisikymmenkohtaiseen luetteloon olen toistaiseksi saanut merkattua yhden suorituksen. Moni kohta tuntuu varsin helpolta, mutta mukana on muutama kinkkinenkin suoritettava. Kohdat 21 Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi ja 31 Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa jännittävät paljon.

Jostain syystä olen vahvasti iskostanut mieleeni kuvan itsestäni lukemassa Miki Liukkosen O: Kohdan 12 sarjakuvaromaani käy mainiosti yhteen sarjakuvahaasteen kanssa, ja olen varma että tulen aivan vahingossa lukemaan paljon kirjoja, joissa käy hyvin kohta Helppoudessaan kaikkein älyttömin on minusta kohta kuusi eli kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa.

Aika harvassa ovat ne teokset, joista ei tehdä äänikirjaa tai sähköistä versiota. Tai edes pokkaria kovakantisen niteen rinnalle. Parempi muotoilu olisi minusta sama kuin lukuhaasteen pienemmässä versiossa , eli kirjan lukeminen e-kirjana tai kuunteleminen äänikirjana.

Jälkimmäisiä en muuten ajatellut lisätä lukuhaasteeseeni ollenkaan, mutta aloin huvin vuoksi täyttää äänikirjoille omaa taulukkoa. Voin suositella, nuo tilastot ovat todella koukuttavia! Haastavimmalta tällä hetkellä tuntuu kohta 13 Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa , mutta lukuhaasteen Facebook-ryhmässä vinkattiin, että Toivo Laakson  Viestejä äidiltä täyttäisi vaatimukset.

Tulkinnan vaikeutta on aiheuttanut myös kohta yhdeksän, jonka suorittaakseen pitäisi lukea kirja, jonka kansi on yksivärinen. Mutta mikä lasketaan yksiväriseksi? Heitin lonkalta suunnitelmiini vaaleanpunaisilla kansillaan ihastuttaneen Ylpeyden ja ennakkoluulon , mutta taitaa siinä sittenkin olla paria väriä, vaikka tekstiin ja koukeroihin käytettävää mustaa ei laskisi mukaan.

Lukuhaasteen saa toki suorittaa ihan niin matalilla aidoilla kuin haluaa, mutta näemmä tahdon tehdä elämästäni ja lukusuorituksestani mahdollisimman vaikean.

Siksi tämä kohta on vielä mietinnässä. Vinkkejä kaipaisin myös luvulle sijoittuvasta kirjasta, jotta saisin syntymävuosikymmentä käsittelevän kohdan viisi kuitattua. Jotenkin ysäri tuntuu ainakin kotimaisessa kirjakattauksessa ensivilkaisulta aika tympeältä.

Uskon olevani väärässä, joten johdattakaa minut oikeille kirja-apajille. Helmet-lukuhaastetta täydentää ja tätä postausta paisuttaa mukavasti Hyllynlämmittäjä-haaste, jonka takana on ihana Sivumennen. Otetaanpa tähän loppuun pikakelaus niistä kahdestatoista kirjasta, jotka ovat toistaiseksi majoittuneet henkilökohtaisessa kirjastossani vailla lukemisen suomaa huomiota. Maaseudun Tulevaisuus vuotta — Suomen äänen kannattaja — Heti kärkeen kirja, jonka lukeminen tulee olemaan itselleni haastavaa.

Olen äärimmäisen huono lukemaan tietokirjoja, mutta koska olen ollut nyt noin vuoden töissä Maaseudun Tulevaisuudessa, tekisi mieleni kovasti tutustua lehden historiaan viime vuonna töistä saamani historiikin kautta.

Klassikot eivät ole vahvuuksiani, enkä ole ehkä koskaan lukenut ainuttakaan Austenin teosta. Tästä vaaleanpunaisiin kansiin kätketystä klassikosta on varmasti hyvä aloittaa. Katsoin viime viikolla Outlander -sarjan kolmannen tuotantokauden loppuun Areenasta, joten seuraavaa tuokkaria odotellessa tarinan alkukäänteisiin voisi paneutua tämän Helsingin kirjamessuilta ostamani pokkarin turvin.

Tässä tosin kauhistuttaa tuo sivumäärä, luen nykyään pääsääntöisesti — sivun mittaisia kirjoja.

..

Maaseudun tulevaisuus ystävää etsimässä seuralaispalvelu miehille

Näin myös kirjaston varassa bloggaavien on mahdollista kirjoittaa uusistakin julkaisuista. Näissä teoksissa sekoittuvat elävien ja kuolleiden maailma, teksti on hyvin fiilispohjaista ja koskettavaa luettavaa. Tässä kin kirjassa tapahtuu tragedia, joka suistaa tavallisen pariskunnan arjen raiteiltaan. Palkkasoturin kokemuksella hän on päätynyt ammattiin, jossa hänen tehtävänään on ihmisten eliminoiminen. Teinien maailma on julma, mutta että näin julma Hieronta eroottinen thai pillu Tulevaisuutta etsien, käy tiemme läpi elämän myrskyjen. .. toimivat pääasiassa kuntien matkailuasiamiehet, matkailupäälliköt sekä .. onneksi minulla oli yksi rivillinen ystäviä ja suku- guaan ja jatkaa maaseudun matkailukehityshank- . sing Society, jonka mukaan piikomisen, emännöimisen ja seuralaispalvelun. Etsitkö ystävää, seurustelukumppania, kirjeenvaihtokaveria, seuraa kalaretkille tai metsään tai kenties ulkomaanmatkoille. Jätä ilmoituksesi Ystävää. Sitten Russo törmää mieheen, joka tarjoaa hänelle mahdollisuutta osallistua . Ja miksi eräs antiikkikauppias pyytää häntä etsimään Algeriasta kadonneen Antoiko joku kertojan lapsuudenystävälle Ristolle kuolettavia "herkkuja" ja liittyykö . Venäjästä tietämättömänä siitä, että heille varattu tulevaisuus vie gulageihin ja.

Omena joensuu gay escort massage

@ 2017 Esol Theme powered by WordPress Developed by ASIATHEMES